Kun alat suoran osakesijoittamisen, ensimmäiseksi voisit karsia kuluista. Koska kauppakulut muodostavat varsinkin pienemmillä kauppasummilla ison loven tuottoon. Kauppapaikka kannattaa myös miettiä. Omasta mielestäni Nordnet on hyvä, koska siellä voi taata omia sijoituslainojaan omilla osake- ja rahasto-omistuksillaan. Myös mahdollisesti oman pankin palveluita voi käyttää. Ostokäyttäytymisen psykologiset pääsäännöt olisi ainakin hyvä tunnistaa.
Kulut
Jos ostat sadalla eurolla osakkeita jenkeistä, ja kulut on 15 euroa ostotapahtumalta, niin se on jo 15% tappio heti alkuun. Helsingin pörssissä kulu on suurinpiirtein puolet tuosta. Aloittelijalle parasta olisikin kuluttomat rahastot, mutta jos osakkeet kiinnostaa, niin ei se ole mitenkään väärin. Helsingin pörssin osakkeet onkin ehkä aloittelijalle luontaisempi tapa käydä osakekauppaa. Itse osakkeiden osalta olen tykästynyt Yhdysvaltaisiin osakkeisiin, mutta niitä pitäisi ostaa kerralla isommalla summalla, ettei kauppakulut syö tuottoa. Mitä isompi summa, sen parempi kulujen kuolettamisen kannalta, mutta parilla tuhannella eurolla voisi päästä alkuun. Suomessa ehkä sellainen tuhat euroa voisi toimia.
Kauppapaikka
Nordnet ja Etoro toimivat kauppapaikkoina hyvin aloittelijalle ollessaan helppoja käyttöliittymältään. Nordnetistä minulla on kokemusta, ja siellä löytyy myös oppaita ja tietoja eri aiheista. Tämän lisäksi erilaisissa enemmän riskiä sisältävissä toiminnoissa (kuten sijoitusluotto)pitää ensin läpäistä tietämystesti. Tietämystestejä varten löytyy oppimateriaalia myöskin Nordnetistä.
Kaupankäynnin psykologia
Osakesijoittamisessa kannattaa toimia päinvastoin kuin markkina toimii. Kun hinnat menevät ylös, ja osakkeiden yhtiöt nousevat tästä johtuen median otsikoihin, niin tällöin ei kannata ostaa, pikemminkin tämä on se aika kun kannattaa myydä. Kun taas osakkeen hinta on alhaalla, niin tällöin kannattaa ostaa. Ihmisen vaistot pyrkivät pääsääntöisesti sanomaan päinvastoin, kuin on viisasta toimia. Vanha sanonta kuuluu: “Kun veri virtaa kaduilla, on hyvä aika ostaa”. Kun suuri markkina on peloissaan, osta. Kun ihmiset suurilla markkinoilla ostavat ahneena, sinä myyt.
Jatko-opiskeltavaa
Kasvuosakkeiden etsimisestä kertovan postaukseni loppupuolella kerron enemmän sellaisesta teknisestä teoriasta johon voi olla viisasta perehtyä jollain tasolla.
Leave a Reply