Kirjoitettu 9.7.2026.
Pitkään luulin että omavaraisuuden salaisuus on vähän epänumeraalisissa jutuissa ja ennen kaikkea kiinni siitä että tulotaso on korkea niin että tuntuu. Toki, iso tuloaste olisikin suuresti eduksi. Mutta kyllä nyt olen tiedostanut vahvasti, että nimenomaan se säästöasteen varjelu on kaikkein tärkeintä, ja tavallaan sitä kautta ymmärtää että tuloja pitää tulla, että menojen jälkeen saa sijoitustavoitteet täytettyä.
Mr. Money Mustachehan kertoo tästä, kuinka 66% säästöasteella eläköitymiseen on aikaa 10,9 vuotta. Jos säästöaste on jotain 33%, niin eläköityminen pomppaa parinkymmenen vuoden (vai oliko enemmän) päähän. Eli vaikutus on erittäin suuri sillä, että minkälaisten lukujen kanssa pitää olla tekemisissä.
Omavaraisuusheebojen salaisuus on ehkä melkein murrettu.
Säästöaste FIRE tavoite ei tarkoita vain sitä, että “säästetään vähän enemmän”. Se tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa todella pureutua omaan rahan kulutukseensa. Ei niin, että vilkaistaan tilin saldoa ja todetaan että rahat menivät taas. Vaan niin, että jokainen euro alkaa näkyä osana suurempaa järjestelmää.
Ja kun sen järjestelmän näkee, alkaa myös ymmärtää, miksi omavaraisuusbloggaajat, FIRE-sankarit ja erilaiset säästöasteheebot ovat vuosikausia jankanneet samoista asioista.
Tuloilla on väliä. Sijoittamisella on väliä. Sivutuloilla on väliä.
Mutta säästöaste on se vipu, joka määrää, kuinka nopeasti pääoma alkaa oikeasti kasvaa.
Säästöaste FIRE tavoite pakottaa katsomaan kulutusta rumalla rehellisyydellä
66 % säästöaste kuulostaa paperilla yksinkertaiselta.
Tienaa rahaa. Käytä siitä kolmasosa. Sijoita kaksi kolmasosaa.
Helppo homma?
Ei todellakaan.
Olen huomannut omassa kuukausitason rahankäytössäni, että säästäminen on tiukassa paikassa aivan naurettavan pienestä kiinni. Se voi olla sitä, että käy 20 eurolla ostetulla käytetyllä pyörällä kaupassa, jotta bensaa ei kulu. Se voi olla sitä, että kauppa on Lidl, ja kassalla vilautetaan Lidl Plus -viivakoodia kännykästä, koska kyllä, myös sillä on väliä jos kokonaisuus on tarpeeksi tiukka.
Tässä kohtaa moni varmasti huokaisee, että eikö tämä ole jo näpräämissäästämistä.
Osittain kyllä.
P.Ohatta on kirjoittanut hyvin siitä, miten säästämisessä voi mennä myös näpräämisen puolelle. Kaikki kahdenkymmenen sentin optimointi ei välttämättä muuta elämää. Mutta samaan aikaan on pakko myöntää, että jos säästöaste FIRE tavoite on oikeasti 66 %, silloin moni asia, joka normaalissa elämässä näyttää pieneltä, ei enää olekaan pieni.
Silloin ruokakauppa, bensankulutus, auto, asuminen, vakuutukset, liittymät, lomat, harrastukset ja jokainen “ei tämä nyt mitään maksa” -ostos alkaa muodostaa yhtä suurta karttaa.
Ja se kartta kertoo totuuden.
Tästä syystä oma kuukausikulutaulukko on ollut minulle niin tärkeä työkalu. Kun laskee omasta säästöasteen auki, alkaa oikeasti ymmärtää mistä FIREssä on kyse. Kyse ei ole enää abstraktista unelmasta, vaan siitä, että paljonko rahaa jää oikeasti sijoitettavaksi tämän kuun palkasta.
Sijoittaako 1 000 euroa kuussa vai 2 000 euroa kuussa?
Se ei ole pieni ero.
Se on ero siinä, tuleeko FIRE joskus epämääräisessä tulevaisuudessa vai alkaako pääoma kasvaa niin kovaa, että korkoa korolle alkaa oikeasti tehdä työtä omalla painollaan, ja että FIRE tulee tarkasti arvioituna aikana kuten 10,9 vuoden päästä.
Monet sijoitusbloggaajat ja FIRE-ihmiset ovat tehneet alkuvaiheen juuri näin. He ovat eläneet erittäin pihisti, asuneet jossain opiskeluajoilta saadussa puoli-ilmaisessa roskapöntössä, pitäneet kulut lähes olemattomina ja sijoittaneet joka ikisen ylimääräisen euron osakkeisiin ja rahastoihin. Tavallaan he ovat rakentaneet alkupääoman katapultin ennen kuin elämäntapa ehti paisua.
Se on ollut se salaisuus.
Ei täydellinen osakepoiminta. Ei maaginen ETF. Ei krypton ajoittaminen pohjilta.
Vaan se, että alkuvaiheessa rahaa ei päästetty valumaan kulutukseen tai vääriin sijoituskanaviin kuten esim. että oltaisiin ostettu yli-iso omistusasunto alkuun.
66 % säästöaste on kova taistelu, mutta juuri siksi siinä on järkeä
Tässä kohtaa tulee oma karu havainto.
Vaikka tienaa yli mediaanin, asuu pienessä asunnossa ja ajaa ehkä kaikkein vähäkuluisimmalla autolla koko universumissa eli velattomalla Toyota Aygolla, 66 % säästöaste on silti erittäin haastava tavoite.
Syitä on monta. Tarkoitus ei ole uhriutua, vaan tosiaan pitää itse tiedostaa että huolimatta näistä rajoitteista on katsottava suurennuslasilla yhä uudelleen onko niille tehtävissä jotain.
Yksi iso syy on huonosti ajoitettu omistusasunnon osto. Jos asunto on ostettu huonoon markkinahetkeen, vastike on suuri ja asunnon kulurakenne on joustamaton ja syö kassavirtaa, kulurakenne ei ole enää samanlainen kuin sillä FIRE-bloggaajalla, joka asui opiskeluaikojen roskapöntössä viisi vuotta putkeen ja sijoitti kaiken ylimääräisen rahastoihin.
Toinen syy on auto. Jos työnantaja käytännössä vaatii auton omistamista, ja työpaikka on 20+ kilsan päässä ja julkisilla yhden suunnan matka kestää 1,5 tuntia, silloin “myy auto ja pyöräile kaikkialle” ei ole enää suoraan käytettävissä oleva ratkaisu.
Kolmas syy on se, että ennen omistusasuntoa en ymmärtänyt kerätä suurta alkupääomaa osakkeisiin ja rahastoihin. Tämä on iso juttu. Jos ensimmäinen iso pääoma olisi rakennettu halvassa asumismuodossa ennen omistusasuntoa, tilanne voisi olla erilainen. Jokainen tietää omistusasuntojen hintatilanteen tämän kirjoituksen kirjoitushetkellä, joten ihan helppoa ratkaisua juuri tuohon asuntotilanteen kassavirtavajeeseen ei välttämättä heti ole keksittävissä.
Nyt kun on nalkissa asuntolainan, vastikkeen, auton ja työelämän realiteettien kanssa, kulujen rajaaminen on vaikeampaa.
Mutta se ei tarkoita, että peli olisi ohi.
Päinvastoin.
Tässä kohtaa Mr. Money Mustachen ja oikeastaan P.ohatankin 66 % säästöasteajattelun nerokkuus alkaa näkyä. Se ei anna helppoa lohtua. Se pakottaa kysymään:
Mistä saan lisää tuloja?
Mistä saan kulut alas?
Miten saan säästöasteen nousemaan?
Miten saan alkupääoman sellaiseksi, että korkoa korolle alkaa oikeasti purra?
Säästöaste FIRE tavoite ei ole pelkkä taloudellinen tavoite. Se on melkein elämänfilosofia. Ei ehkä harrastus, vaan jotain jalompaa. Missio.
Se kuulostaa ehkä dramaattiselta, mutta sitä se käytännössä on. Kun tietää, että jokainen euro vie kohti vapautta, rahankäyttöön tulee yllättävä merkitys. Ei tunnu vain siltä, että kituutetaan. Tuntuu siltä, että taistellaan jonkin puolesta, vaikka se taistelu olisikin nimenomaan kitumista, mutta se on mielekästä kitumista, toinen vaihtoehto on epämääräinen kuluttaminen, joka vie FIRE:n kauemmaksi, ja epämääräinen kuluttaminen ei oikeastaan anna mitään merkityksellisiä tunteita, pelkkää laimeaa pettymystä.
Toki tässä on myös ääripää.
Jos säästäminen muuttuu pelkäksi näpräämiseksi, jossa ihminen käyttää kolme tuntia säästääkseen 40 senttiä, homma voi mennä vinoon. Siksi kokonaisuus pitää nähdä rauhassa. Suuret tulot ovat edelleen suuressa asemassa. Oikeanlainen sijoittaminen on suuressa asemassa. Vähintään se, ettei tuhoa sijoituksiaan huonoilla päätöksillä, on suuressa asemassa. Sivutulot voivat olla suuressa asemassa. Mutta jos saa yhdellä puhelinsoitolla säästettyä vakuutuksesta 50 euroa, niin ei sekään väärin ole.
Mutta oma nykyinen johtopäätökseni on tämä:
FIRE ei voi tulla, jos säästöaste ei nouse tarpeeksi korkeaksi. Tämä on talvisodan ratkaiseva henki, ja ensimmäinen ja tärkein askel, joka kuukausi. Vain suuremmat tulot voi auttaa tässä, niitä pitää yrittää saada työn, tai sivutulojen kautta, mutta ei ihan henkensä uhalla sentään.
Omasta mielestäni säästöasteajattelu on ehkä 60 % painoarvoltaan koko FIRE:n saavuttamisen totuudesta. Loput 40 % on sitä, että sijoitukset eivät tuhoa pääomaa, että tuotot ovat vähintään järkeviä, ja että työuralla sekä sivutuloilla pystyy rakentamaan kassavirtaa, josta se säästöaste ylipäätään muodostuu.
Tämä on se omavaraisuusheebojen salaisuus, jonka olen ehkä aiemmin tiedostanut vain alitajuisesti ja vain sinne päin sohien.
Ei riitä, että sohii sinne tänne, vaan pitää tietää tuo 66% säästöaste. Silloin on terveellä tavalla selkä seinää vasten. Jos alkaa shoppailemaan turhuuksia, ei tule FIRE:ä. 66% säästöaste myös auttaa motivoitumaan hankkimaan lisätuloja, juuri itselleen oikealla tavalla.
Pitää rakentaa sellainen kuukausitason rahankäytön kone, jossa pääoma alkaa kasvaa väkisin.
Ja valitettavasti, mutta myös onneksi, se tarkoittaa alkuvaiheessa erittäin sitkeää taistelua omassa rahan- ja ajankäytössä.
Lomilla ei välttämättä matkusteta.
Turhaa kulutusta kuristetaan pois.
Kauppareissut optimoidaan.
Autoa käytetään vain silloin kun on pakko.
Kuukausikulutaulukkoa katsotaan rehellisesti, vaikka se sattuisi.
Jos ei ole valmis edes katsomaan, mihin rahat menevät, on vaikea valittaa ettei FIRE etene.
Niinpä niin.
Omavaraisuusheebojen salaisuus ei ollutkaan salainen osakevinkki.
Se oli säästöaste.
Ja se on melkein murrettu. FIRE:n saavuttamisen salaisuus on melkein murrettu. En voi tässä vaiheessa sanoa että se olisi täysin murrettu. Mutta sanotaan näin, että jos pystyy valjastamaan uhmansa tuon 66% säästöasteen täyttämiseen joka kuukausi tästä 10,9 vuotta eteenpäin, tai ehkä sen pyöreät 10 vuotta, niin FIRE tulee itsestään, muusta ei tarvitse huolehtia 🙂
